Olin eilen (lauantaina) Helsingissä Suomen Mudiyhdistys ryn (SUMU) syyskokouksessa ja pikkujouluissa. Paikalla oli 14 SUMUlaista + pikkumudit Muru & Nova. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Terhi Multamäki ja muiksi hallituksen jäseniksi Marianne Sarimo, Taneli Ikäheimo ja Ulla Rajalin sekä minut varajäseneksi. "Sälyttivät" mun niskoilleni yhdistyksen weppi-sivujen ylläpidon jatkossa.

Kokouksen jälkeen pääsimme sitten pikkujoulunviettoon. Ruokaa tarjolla enemmän kuin riittävästi. Porukka viihtyi hyvin toistensa seurassa. Tälläiset tapaamiset ovat kullanarvoisia koiran omistajille, tietoja/taitoja koirasta ei koskaan voi olla liikaa. Tämä korostuu erityisesti lukumääräisesti pienten rotujen kuten mudien suhteen. Mielenkiintoista oli myös kuulla muitten tarinat siitä miten olivat päätyneet mudin omistajiksi. Tapoja oli yhtä monta kuin kertojiakin. Yksi yhteinen piirre lähes monissa kertomuksissa mudiin päätymisessä oli : Terhi <LOL>.

Tapani mukaan mulla oli kamera mukana ja otin varmaan kolmisenkymmentä kuvaa. Suurimman osan tosi mudikakaroista, tosin vaihtelevalla menestyksellä.

Tarinaa koirista riitti aina iltakymmeneen asti. Sitten oli aika lähteä ajelemaan kohti Tamperetta. Nasta oli hoidossa vanhemmillani ja kaikki meni hienosti (kuten aiemminkin). Jälleennäkemisen riemu tänään Nastaa hakiessani oli sanalla sanoen hirmuisa.

Tilasin vempeleen nimeltä Barkstop, se on ultraäänellä toimiva haukkumisen estolaite. Kaikkea täytyy kokeilla, jos vaikka saisi tuon avulla Nastan turhan haukkumisen vähenemään.

Tässä muutama kuva lauantailta :

1120647.jpg

1120644.jpg

1120650.jpg