No niin ensimmäinen viikko Nastan "uutta elämää" onnellisesti takana. Kaikki on mennyt ihan hyvin eli ei mitään tuhoja. Yksi tuttu oli käynyt soittelemassa viikolla ovikelloa mua tavoitellen ja oli kuuleman mukaan ollut hiljaista.

Äkkiä Nasta oppi uuden rytmin. Lauantai-aamuna pikkuisen kuuden jälkeen heräsin, kun neiti nousi sängyn reunalle ja mulkoili mua . Tyytyi kuitenkin kohtaloonsa, ettei vielä mennä ulos.

En tiedä, miten muut rotukaverit suhtautuvat lumeen, mutta Nasta on täysin sekopää painaessaan lumessa. Neidin suurimpia huveja on tuhota lumipaakkuja, mitä suurempi on sen parempi. Vaatii jopa mua ottamaan osaa paakkujen hajottamiseen. Muutenkin tuossa 10 senttisessä lumessa mennään kuin päätön kana. Kummasti vain lumen alta löytyy edelleen käpyjä ja oksia. Jos ei muuta riepoteltavaa, kannettavaa, vedettävää, heitetettävää ole, niin sitten mun vanha rukkaseni kelpaa korvikkeeksi