Tasan kaksi vuotta sitten Nastasta tuli osa mun elämääni. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden kahden vuoden aikana. Valtaosaltaan positiivisia seikkoja. Edistystä on tapahtunut joka saralla. Paljon on toki vielä tehtävää, mutta pikkuhiljaa hyvää tulee.

Tässä muutama kuva Nastan vesileikeistä tältä päivältä :

Tänään tuli todistettua, että osaa Nasta uida . Mökillä otin sen syliini ja kannoin niin syvälle että jalat eivät enää ottaneet pohjaan. En suinkaan pudottanut neitiä veteen vaan laskin hyvin varovasti. Toistin tämän puolenkymmentä kertaa. Ei Nasta mitään kammoa hommaan kehittänyt vaan tuli ihan kiltisti syliin toistuvasti. Uimatyylissä on toki vielä kehittämisen varaa.
Tässä yksi kuva Nastasta vedessä, näin meillä normaalisti mennään ...

 
Nasta tutustui myös tänään mökkinaapurin isäntäparin lapsenlapsiin (7- ja 9-vuotiaat tytöt). Aluksi tytöt hieman arkailivat, kun neiti (tapansa mukaisesti) haukkui tyttöjen tullessa uimasta. Pienen totuttelun jälkeen kolmikosta tuli hyvät kaverit ja Nasta oikein kerjäsi lisää hyväilyjä. Tilannetta helpotti varmasti, että tyttöjen kotona on koiria (kaksi mäykkyä) ja tytöt ovat kasvaneet koirien kanssa yhdessä. 

Perjantaina kävin moikkaamassa ”kummityttöäni” eli nyt 14-viikkoista pyreneittenpaimenkoiratytteliä Allia. Varsinainen pusukone pikkuisesta on kehittynyt. Edellisen kerran näin Allin reilu kuukausi sitten ja oli kiva huomata miten pentu oli muuttunut. Kasvanut tietysti ja turkinvärikin oli muuttunut. Alli ja Annukka tulevat mun kanssani 11.7. Messilässä pidettäviin Suomen Pyreneläisten erkkariin. Alli ihan vain turistiksi. 

Muutama kuva sydäntenmurskaajasta :

Annan näyttelyssä nyt toisen kerran Kassun muistopalkinnon näyttelyn vanhimmalle paimenelle. Ensimmäisen kerran palkinto annettiin kaksi vuotta sitten Kotkassa. Haluan näin pitää Kassun muiston elossa myös tuleville pyrtsipolville.

Niin, leikkihän Nasta myös vuorikiipeilijää mennä viikolla

Sunnuntaipäivä tuli vietettyä tiiviisti Ylöjärven koirakerhon agilitykisoissa. Kisat olivat osa TULn 11. liittojuhlan tapahtumia. Töitten seassa ehdin ottamaan aikamoisen määrän kuviakin kisoista. Taisin ottaa rapiat 200 kuvaa, joista esille laitoin hieman toistasataa. Kisapaikalla vieraili myös mudikaartin tuoreimpiin jäsenin kuluva pikku-Eemeli, joka on valkoinen mudinpentu.

Meille ei mitään ihmeellistä oikeastaan kuulu. Samaa vanhaa puurtamista vain. Nasta nauttii elämästään Kaupin metsässä, kun saa mennä painaltaa ilman remmin rajoitteita ja kaupanpäälle vielä metsästää myyriä/hiiriä.

Tässä ”Vaahteramäen” Eemeli, ikää nelisen kuukautta:

Muutama kuva sunnuntain kisoista

Loput löytyvät täältä

Helatorstai tuli vietettyä keskisessä Suomessa, tarkemmin sanottuna Konnevedellä. Granströmin Anne oli järjestänyt mudimeetingin mökilleen. Matkaan lähdettiin aamuyhdeksältä ja iltayhdeksältä oltiin taas kotosalla. Menomatkalla Nasta – lähes vastoin tapojaan – ei malttanút nukkua autossa vaan oli pystyssä lähes koko matkan ajan.
Treiffeillä oli mukana kaikkiaan 18 koiraa, näistä 15 mudia. Värikirjosta puuttuivat vain ruskea ja valkoinen. Mudien lisäksi paikalla oli viszla, leonbergi ja x-rotuinen. Ihmisiä oli paikalla 21. 

Meno oli aika ajoin suorastaan riehakasta. Suuremmilta kahnauksilta vältyttiin, vaikka aina 
välillä joku saikin vähän kyytiä toisilta (yleensä pojat tytöiltä).Kyllä mudi näköjään mudin tuntee.  Hieman tosin yllätyin Nastan haluttomuudesta tutustua uusiin ihmisiin, yleensä se on kuin sulaa vahaa jos sen vain joku huomaa. Tiedä sitten, mitä neito oikein jännitti. Takaisin tullessa Nasta sammui kuin saunalyhty melkein heti lähdettyämme ja pää taisi nousta ekan kerran kun käänsin kotikadulle. 

Tässä muutama kuva tapahtumasta ja lisää löydät täältä

Mulla on aika lailla tunteet pinnassa tänään. Tasan kaksi vuotta sitten pyrtsipoikani Kassu siirtyi 15 vuoden iässä Sateenkaarisillalle odottamaan mun saapumistani. Ei ole juuri mennyt päivääkään näiden kahden vuoden aikana, etten olisi ajatellut poikaa. Heinäkuussa Suomen Pyreneläisten erikoisnäyttelyssä on jaossa toista kertaa Kassun muistopalkinto näyttelyn vanhimmalle koiralle. 

Poikkesin suununtaina ihan pikaisesti Tampereen Koiraurheilijoiden (TAKUT) agilitykisoissa. Jokusen onnistuneen kuvankin sain aikaiseksi, vaikka sormi oli aikalailla "talviterässä "

Tässä ehkäpä satsin paras:

 Loput kuvat ovat täällä

Äitini oli katsomassa elämänsä ensimmäisiä agilitykisoja ja ainakin kehui tykänneensä touhusta.

Kävin tänään paapomassa pientä täysin hurmaavaa pyrtsineitoa, Allia (Vauhtihirmun Esmeralda d'Elan). Ikää neidillä on ihan päätähuimaavat kahdeksan viikkoa. Alli löysi kodin Tampereelta ja vieläpä mulle tuttujen ihmisten luota. Koirantapoja pienokaiselle opettavat Annukan ja Katrin kaksi vanhempaa koiraa, cairnterrieri Siiri ja bolonka Helka. Ihana sattumus kaikenpäälle on, että pentu on mun Kassuni sukua, Allin emän-emän-emän-emä on Cassandran Bourg Madame eli Kassun sisko.

Varsinainen vauhtikone Allista on tulossa, sen näki jo nyt. Pentu on hyvin avoin sekä rohkea ja reipas. Kaikenlisäksi pentu on nätti kuin mikä, kaunis pää ja upeat silmät. Edelleen tunnistaa Cassandran sukulinjat näin monen-monen vuoden jälkeen. Lupasin antaa (tarvittaessa) vertaistukea pennun kanssa.

Allin seikkailuita voita seurata täältä

Kuviakin tuli otettua. Tässä yksi ja loput löytyvät osoitteesta http://kuvablogi.com/blog/12/52/

Eipä meille nyt mitään ihmeellisyyksiä kuulu. Odotellaan vaan innolla (ja hiukan kauhullakin ) muditreffejä helatorstaina Konnevedellä. Tiedossa taitaa olla aikamoiset jhaukkujaiset ja täytyy vaan toivoa, että Annella ei ole naapureita ihan liki. Paikalle taitaa olla tulossa pitkälti toistakymmentä  mudia ja meteli taatusti sen mukainen.

Sunnuntaina ajattelin avata kesän agilitykuvauskauden TAKUTtien kisoissa Hervannassa. Täytyy koetella houkutella äitini mukaan, hän kun ei ole koskaan nähnyt agiliitoa "livenä".

Muutama kuva neidin keväänvietosta ja yksi naamakuva:

Lupasin joku aika sitten kertoa kokemuksia Nastan uusista valjaista. Tilasin Motivaattorista neidille ranskalaiset Arca-Haok valjaat. Valjaiden parhaita puolia ovat monipuoliset säätömahdollisuudet, kaikkea pystyy säätämään koiran mittoihin sopiviksi. Oikeiden säätöjen löytyminen vie tietysti aina hetken. Hintakaan ei ole paha, 23€ + postikulut. Toimitus oli nopea, maksoin valjaat maanantaina ja jo keskiviikkona ne tipahtivat postiluukusta. Motivaattoria ja Arca-Maxin valjaita ei voi muuta kuin ehdottomasti suositella. 

Valjaat istuvat Nastalle tosi hyvin, huomattavasti paremmin kuin neidon edelliset, Jokken y-valjaat. Muutaman viikon käytön jälkeen täytyy vilpittömästi todeta valjaiden olleen paras ostos pitkään aikaan. Toki Nasta ensin hiukan ”vierasti” valjaita, ravisteli ja pudisteli itseään aika tiviisti. Tämä tosin loppui parissa päivässä. Vaikka valjaat ovat kapeat - reilut pari senttiä leveyttä – niin mun mielstäni ne tukevat koiraa hyvin. Lisäplussa on kolme paikkaa, johon hihnan voi kiinnittää. Mulle tuo on kätevä ratkaisu, saan hihnan (nahkahihna, jonka saa moneen mittaan) hyvin kiinnitettyä, laittaessani Nastan esim. kaupan eteen. Ei tarvitse solmia hihnaa mihinkään vaan voi toisen pään lukon napasauttaa sivussa olevaan kiinnitysrenkaaseen

Kuva valjaista löytyy tämän sivun alalaidasta (siniset säädettävät valjaat

Nasta on "keksinyt" uuden harrastuksen. Neito on alkanut jahdata mehiläisiä , mä en tykkää yhtään tästä uudesta jutusta . Tänään käytiin sitten ostamassa kyypakkaus (ihan vain varmuuden vuosi).

Tässähän sen piti olla ???

Tää on kivaa

Ja tää on sitten MUN !!!

Myyrämudi vau mudimyyrä 

Käytiin Nastan kanssa  perjantaina iltalenkillä katsomassa, joko tuolla UKK-instituutin takana Kaupissa pääsisi kulkemaan. Polut/kävelytiet olivat suhtkoht kuivia, mutta Nastan mielestä oli paljon kivempaa käydä kaikissa 286 ja puolessa (ainakin) lammikossa/lätäkössä lutraamassa.  

Muutaman kerran neiti "hukkasi" keppinsä lammikkoon ja se painuikin pohjaan. Oli huvittavaa seurata, kun keppiä koetettiin onkia veden alta. Aikamoinen pärskyminen ja puhkuminen vain kuului  . Keppi jäi muuten pohjaan .... 

Osaako joku selittää miksi Nasta "merkkaa" lammikon siinä touhuttuaan (ei kaikkia, mutta aika monta perjantai-iltanakin)

Minä, suuri metsästäjä #1

Minä, suuri metsästäjä #2

Mä olin oikein ylpeä Nastasta iltalenkillä sunnuntaina . Tavattiin mun tuttavani, jolla oli mukanaan tyttärensä. Tytöllä on ikää 8-9 vuotta eli pahin mahdollinen Nastan suhteen. 

Nasta yllätti mut täydellisesti ja meni oma-aloitteisesti hieromaan tuttavuutta tytön kanssa ja kohta se kiemurteli kuin mato saadessaan rapsutuksia. Oli ensimmäinen kerta, kun Nasta teki itse aloitteen mennä lapsen luokse. Jaa, otetaas takaisin : Inkan Darjan kanssa Nasta taisi tehdä viime kevään muro-treffeillä tuttavuutta. 

Neiti sai todella mahtavat kehut hyvästä käytöksestä

Kevät on tulossa, ei mahda mitään. Jäälle ei enää voi mennä, kävelytiet ja lenkkipolut ovat loskaa ja kuraa täynnä ja kadut pölyää. Lenkkeilyn kannalta siis tosi hankalaa aikaa, mutta yrittää täytyy kulkea myös metsässä. Jos ei muuten, niin siellä saa Nasta juosta vapaana. Metsälenkin jälkeen niin isäntä kuin koirakin yleensä ovat pesun tarpeessa (no, ainakin isännän kamppeet). Jotain hyvää sentään on keväässä, kelloja kun siirrettiin niin valoisa aika piteni illasta. 

Meitin elämä jatkuu aikalailla entisellään, mitään maata mullistavaa ei ole oikeastaan tapahtunut. Tänä aamuna tosin Nasta jälleen yllätti mut positiivisesti, kaveriksi yllättäen kelpuutettiin (tietysti alkurähinän jälkeen, mutta anyway) parivuotias portugalin vesikoirapoika. Poitsu oli Nastan rähinän aikana kuin patsas, ei elettäkään. No, Nasta kyllästyi aika pian rähjäämään ja meni lähempää katsomaan moista.

Linnut kiinnostavat neitiä entistä enemmän nyt kun niitä alkaa näkyä (ja kuulua entistä) suuremissa määrissä, välillä jopa rasittavuuteen asti. Koolla ei ole väliä, kaikki kelpaavat ”höykytyksen” kohteeksi fasaanista varpuseen. Ihan sama onko lintuja vain yksi vai parvi.

Tilasin Motivaattorista Nastalle ranskalaiset Arka-Haokin valjaat. Nastan veljellä Vilillä ja myös Sadun pennulla Leolla on samanlaiset ja hyväksi ovat todettu. Täytyy palata asiaan kunhan valjaat ovat saapuneet.

Kevät tulee keikkuen! Taitaa kohta olla ohi tuo jäällä touhuaminen, jo viime viikolla jäälle oli paikoin noussut hiukan vettä. Täytyy keskiviikkona käydä katsomassa vieläkö jäälle voi mennä. Vahinko, että jääkausi rupeaa olemaan ohi, Nastaa oli niin kiva pitää vapaana jäällä. Nyt täytyy vain odottaa, että Kaupin ladut sulaisivat nopeasti, niin päästäisiin kulkemaan metsään.

Nastan mielestä kevät on siinä mielessä kiva, että lintuja on alkanut tulla ”ihmisten ilmoille”. Tuo pöhkö kun kuvittelee olevansa lintukoira, ihan sama minkäkokoisia siivekkäitä on näkyvissä. Nasta muistaa jokakerta käydä tarkistamassa paikat, joissa on ollut lintuja. Samoin täytyy tsekata paikat joissa on joskus nähty esim. kissa tai rusakko. 

Meitin treenaminen on jäänyt aika vähälle (ihan omaa laiskuutta todennäköisesti), mitä nyt ihan perusjuttuja tullut tehtyä. Muutaman tempun olen Nastalle viime aikoina tosin opettanut, kuten pään tuomisen mun käden alta tassujen ollessa kädenpäällä (tajusikohan kukaan ???)

Tässä muutama kuva Nastan touhuiluista jäällä:

Kameli, minäkö  

Lentävä mudi 

Hurja-Hilta 

Olemme muutamana päivänä käyneet tuossa Näsijärven jäällä Nastan kanssa. Neito on saanut painaltaa mielensä mukaan ja kyllä se on juossutkin. Hauska yksityiskohta on, että Nasta juostessaan ei juurikaan malta olla hiljaa, meteliä siis on riittänyt ihan kotitarpeiksi. Ainoa keino saada Nasta hiljaiseksi on heitellä sille palloa. Tästä taas on se ”haittavaikutus”, että kotonakin ollaan jatkuvasti tarjoamassa palloa mulle.

Jäällä on kohdattu myös Nastalle uusi ja outo asia: pilkkijä. Kielsin ensin Nastaa menemästä luokse, mutta pilkkijäneitonen sanoi, että anna tulla vaan. Ensin Nasta lähestyi aika reippaasti pilkkijää, mutta sitten tuli epävarmuuus: mitäs tuossa oikein puuhataan? Tarkkaan tutkittiin ensin pilkkijän jakkara, sitten kiinnostuksen kohteeksi otettiin pilkkivapa ja siima. Vapaa ja siimaa ihmeteltiin useampaankin otteeseen. Ehkäpä suurin ihmetyksen aihe oli sittenkin avanto. Sitä ihmetelttiin pitkään ja hartaasti. Avannosta jopa koettiin juoda, mutta ei tainnut jäähileitten takia oikein onnistua.

Näin myös aika epämiellyttävän tapauksen. Katselin kauhuissani yhtä hiihtäjä-koiraparia. Koiralla oli panta, joka oli kiinni flexissä ja tällä yhdistelmällä koetettiin vedättää hiihtäjää. Jokainen voi kuvitella mielessään miten se onnistui.... Välillä koiraparka sotkeutui flexin naruun vetäen hiihtäjän nurin. Vieläkin puistattaa .. Jos olisin ollut yhtään lähempänä olisin taatusti mennyt hiukan "kehumaan" kaveria 

Aikamoista hiljaiseloa on ollut tapahtumien suhteen meidän kanssa. Olen alkanut opettaa Nastalle muutamia pikkutemppuja kuten etujalkojen nostamista ylös sen istuessa (tajusikohan kukaan???).

Aina sitä nyt jotain sattuu ja tapahtuu meillekin. Yksi päivä lenkillä Kaupissa neito oli tosi lähellä saada rusakkopaistin . Rusakko erehtyi juoksemaan tallattua polkua pitkin ja Nasta oli vain parin metrin päässä, kun rusakko hyppäsi hangen puolelle. Nasta oli menossa perään, mutta tuli muutaman kutsukerran jälkeen kiltisti takaisin mun luokseni. Tuskin olisi hangessa pärjännyt rusakolle, mutta kuka sen tietää …

Viime maanantaina löytyi neidistä uusi piirre. Olin kaverin kanssa lenkillä ja Nasta leikki lummikököllä. Leilliin kuuluu, että mä aina välillä hieman potkaisen kökköä. Kaveri yritti myös potkaista kökköä, mutta Nasta oikein ärähti (tiedä siten miten tosissaan). Nastan mielestä määrätyt leikit ovat vain sen ja mun välisiä . Eipä Nasta tuo keppejäkään/käpyjäkään muille kuin mulle. Kummasti noita keppejä tuntuu muuten löytyvän myös hangen alta. Kaikein ”parhaimmat” kävyt ovat tällähetkellä läheisessä puistossa kasvavien pihtojen. Ne ovat tosi isoja ja niiden kanssa on tosi kiva leikkiä.

Tässä taas muutama uusi kuva ”lumitouhuista”.

Videon pätkä :

Eilen (17.1) täyttivät ”Hopeaketut” eli Nasta, Vili, Helmi, Hertta, Huru, Aksu ja Zsa Zsa kolme vuotta. Meillä juhliminen jäi hieman vajaaksi, koska olin koko päivän ”liesussa”. Kävin Helsingissä Suomen Mudiyhdistyksen (SUMU) paimennusseminaarissa, jonka piti Koirataidon Kaisa Hilska. Kaisa kouluttaa myös paljon muuta kuinvain paimennusta.

Aivan loistava luento ja mahtava luennoitsija. Paimennuksen teoriasta voi saada aikaiseksi hyvinkin kuivan ja tylsän jutun, mutta Kaisan nelituntinen luento oli ihan jotain muuta. Aika meni kuin siivillä ja asiaa olisi varmaan riittänyt vaikka kuinka paljon. Ei tuo paimennus ole ihan niin yksinkertiasta ja helppoa kuten maallikko äkkiä voisi kuvitella. Ainakin mulle selvisi aikalailla tähän asti outoja käsitteitä ja juttuja, kuten flankkaus, pakopiste, jne. Vaatii aikalailla kuivaharjoittelua niin ohjaajalta kuin koiraltakin ennenkuin koira edes pääsee lampaiden luokse. 

Vaadittavia taitoja on aikamoinen joukko, mm. pysähtyminen kaukana ohjaajasta. Tätä taitoa tarvittan, sillä jo paimennuksen esikokeessa lauma haetaan 50 metrin päästä. Tason kasvaessa myös matkat pitenevät. SBACKn kokeisiiin pääsevät muut rodut kuin bordercollie ja australian kelpie vain suorittamnalla paimennuksen esikokeen.

Olisi todella mielenkintoista kokeilla onko Nastalla edes taipumuksia paimentamiseen. Ainoa hankaluus on, että paikkoja on aika vähän ja ne ovat aika kaukana Tampereelta.

Takaisin Tampereelle tullessani poikkesin Oitissa moikkaamassa Nasta veljeä Hurua ja tämän omistajaperhettä. Täytyy todeta, että kyllä se on sukuvika kun suksi ei luista . Niin samanlataisia ovat sisarukset eleiltään, elkeiltään ja tempuiltaan. Olen tavannut kolme Nastan sisaruksista, Vilin, Helmin ja Hurun ja kylä ne uskoo sisaruksiksi !!