Viime lauantaina käytiin Maisansalossa moikkaamassa Nastan velipoikaa Hurua ja tietysti myös Tuulaa, Sakkea ja pikku-Petraa (2,5 v.). Ilmakin suosi retkeä : auringonpaiste ja täysin tyyntä.

Nasta ei äitini epäilyksistä huolimatta syönyt suihinsa velipoikaansa. Aluksi Nasta haki musta turvaa aika paljon, mutta hetken päästä Huru alkoi kiinnostaa mua enemmän. Aika ajoin sisarukset löysivät yhteisenkin sävelen rallitukseen.

Nasta yllätti mut – taas kerran – Petran suhteen : Nastalla kun ole juurikaan kokemuksia pikkulapsista. Suuri ansio kuuluu myös Petralle, joka osaa olla täysin luonnollinen koirien kanssa. Kerran Nasta ”kamppasi” Petran ja itkuhan siitä pääsi. Nasta oli suorastaan hädissään, se ei ollut varmaan koskaan ennen kuullut lapsen itkua. Hyvin hellästi Nasta tökki kuonolaan Petran hihaa ja taisipa jopa hiukan lipaista poskeakin. Reippaasti Petra jaksoi puolentoista tunnin ajan kävellä meidän ja koirien kanssa.

Kaikenkaikkiaan koko reissu teki erittäin hyvää Nastalle, sai touhuta ”kaltaisensa” kanssa ja olla lähellä pikkulapsia.

Tässä muutama kuva sisaruksista :

 Lisää kuvia : http://kuvablogi.com/blog/12/65/

Poikkesin lauantaina Nokialla Muro(mudi-kroaatti)-agilitytehoringin treeneissä Meirän Halissa. Paikalla oli kahdeksan ”kisaavaa” mudia/kroaattia ja lisäksi turistina yksi kroaatti ja kaksi mudia. Pääsyy Nokian vierailuun oli uuden kamera testaaminen haastavissa olosuhteissa. Ihan kelpo kuvia sain, vaikka sisätiloissa joutuikin nostamaan herkkyyden aina 1600 ASAan saakka. Kohina on vielä tuollakin tasolla aika minimaalista.

Tässä muutama otos:

Lisää kuvia : http://kuvablogi.com/blog/12/64/

Treenien (tai oikeastaan niihin osallistuvien koirien muiden touhujen) kuvaamisen lisäksi otin kuvia Sadun Leosta (Irhaberki Csili Vili). Leosta on kasvanut oikein upea nuori mudiherra.

Hankin perjantaina uuden kameran ja siirryin samalla digijärkkärikauteen. Kamera on Nikon D40X ja objektiivina Tamronin 18-200 mm zoomi. Parin päivän ”tuttavuuden” jälkeen en voi muuta todeta kuin, miksi en ole hankkinut aiemmin järkkäriä. Kuvien laatu ja dynamiikka on täysin toista luokkaa kuin vanhassa Canonin S2 Isssä. Paljonhan on uutta opeteltavaa, mutta pikkuhiljaa edetään. Kameran hankinta tuli ajankohtaiseksi, koska vanha palvelija sanoi irti YYAnsa.

Kameran ostin helsinkiläisestä Optotekista (Helsingin Kameratarvike Oy), tyrkyllä oli hyvä tarjous, johon kuului kameran ja objektiivin lisäksi Nikonin SB400-salama ja Nikon- Crumpler “This”-kamerareppu. Palvelu oli erinomaista ja suosittelenkin vilpittömästi liikettä.

Tässä muutama kuva uudella kameralla :

Syksy on tullut, ei sille mitään voi. Illat pimenevät ja aamusinkin alkaa olla jo sen verran hämärää, että olen taas ottanut käyttöön Nastalla heijastinliivin. Halpa henkivakuutus tummalle koiralle.

Toinen syksyn merkki on mökkikäyntien lähes loppuminen, viime keskivikkona käytiin ottamassa laituri ylös ja viimeistä kertaa tänä syksynä saunassa mökillä. Syy näin aikaiseen mökkikauden lopettamiseen on, että isäni menee polven tekonivelleikkaukseen lokakuun alussa.

Meille ei oikeastaan mitään merkittävää kuulu. Työntekoa ja normaalia lenkkeilyä. Tosin iltalenkin reititystä Kaupissa täyty kohta miettiä uudelleen. Meidän normilenkistä kun n. Puolet on valaisematonta enkä viitsi ehdointahdoin kompuroida pimeässä metsässä.

Eilen Takuttien agikisoissa tapasin Pieksu-mudin emäntänsä Sarin kanssa. Pieksu on suunnilleen Nastan ikäinen nuorimies. Hyvin miellyttävän luonteinen ja reipas mudiherra. Ihan kiva nähdä välillä uusiakin mudeja.

 Tässä Pieksu ja Sari

Viime lauantai meni Ylöjärvellä agilityn piirinmestaruuskisoissa töitten merkeissä, mitenpä muuten. Tälläkertaa työtehtävät eivät sallineet kuvien ottoa kisoista.

Mudit saivat viikonloppuna "kultaa ja kunniaa". Nastan velipoika Vili oli mukana sunnuntaina maxien joukkuekisan voittaneessa Ylökkin joukkueessa. Yksilökisassa lauantaina Vili ja Satu olivat yhteistuloksissa neljäs.

Lauantaina paikalla oli oikein pyrenetteinpaimekoirainvaasio. Kisapaikalla vierailivat ensin Alli & Annu ja Tiina ja hieman myöhemmin paikalle pölähti peräti neljä pyrtsiä sekä yksi "puolikas". Tämä puolikas on pyrtsin ja bichonin sekoitus, ulkonäöltään täysin pyrtsi - tosin minikokoinen. Kati jätti vielä auton kaksi paimenta eli kisapaikalla vieraili kaikkiaan seitsmän ja puoli pyrtsiä.

Radalla valitettavasti ei ollut ainuttakaan. Pyrtsi-ihmisiä (Jaana & Sarkku) kyllä kisasi, mutta täysin vääränrotuisilla . Jaanan kisakoirana oli hollanninpaimenkoira Iivari ja tuloksena maxien joukkuekisan voitto.

Sarkku urakoi kahdellakin koiralla, novascotiannoutaja Itulla ja kroatianpaimenkoira Pimpolla. Lauantaina tuloksena oli hyppärillä kolmas sija Itulla ja agiradalla kakkonen Pimpolla. Lisäksi Sarkku oli mukana joukkuepronssia makseissa saaneessa Tamskin joukkueessa.

Sain juuri tietää, että ensimmäisen Kassun muistopalkinnon vuoden 2007 pyreneläisten erikoisnäyttelyssä Kotkassa saanut Caro (Drole d'Oiseau Gueule-de-Loup) on kateissa ja todennäköisesti joutunut suden suuhun Itä-Suomessa pari viikkoa sitten. Caro oli aina lähellä mun sydäntäni ja erityisesti sen jälkeen, kun se sai muistopalkinnon.

Caro erkkarissa 2007

Edellisestä päivityksestä on näköjään vierähtänyt aikaa. Lupaan parantaa tapani !!
No, ei meille mitään sen erikoisempaa oikeastaan ole kuulunutkaan. Olen töissä, tällä tietoa ainakin helmikuun 2010 loppun asti ja Nasta viettää päivät yksin kotosalla. Päivärytmi on hieman muuttunut. Päivälenkki on kutistunut ihan vain lyhyeksi ulkoiluksi töistä tultuani ja iltalenkin mittaa/aikaa on taas pidennetty. 

Otin eilen uudelleen käyttöön kuonopannan. N. yhdeksän kuukautta meni ihan hyvin valjailla ilman vetämistä, mutta viime viikolla Nasta ”keksi” taas vetämisen ilot. Jokainen voi mielessään kuvitella neidin mielipiteen moisesta kapistuksesta. Kuonoa hangataan mm. mun jalkoihini, maahan ja tutuille näytetään niin surkeata naamaa. Noh, sitä saa mitä tilaa. Meinaan kokeilla, olisko pelkällä kuonopannan olemassaololla kuonon ympärillä vaikutusta eli laitan remmin kiiinni valjaisin enkä kuonopantaan.

Tässä muutama tuore kuva Nastasta

Nasta ja isäni. Isä-Tapani tykkää ja haluaa harjata Nastan aina kun käydään porukoilla.

Viikonloppuna pidettiin Messilässä Suomen Pyreneläiset ryn erikoisnäyttely. Näyttelyssä oli lyhytkarvaisia paimenia 12 ja pitkäkarvaisia 53. Tuomari oli Jean-Bernard Moings Ranskasta. 

Oli erittäin kiva tavata vanhoja tuttuja (niin ihmisiä kuin koiriakin) ja tutustua uusiin pyrtsi-ihmisiin. Miellyttävä tunne on, että meikäläistä ei ole unohdettu vaikka mulla pyrtsiä ei enää olekaan. 

Annoin näyttelyssä toisen kerran Kassun muistopalkinnon näyttelyn vanhimmallle paimenelle. Tänä vuonna sen sai Soile Tankan Demi, 13-vuotias narttu. Täytyy myöntää, että mulle nousi kyyneleet silmiin palkintoa ojentaessani ja mun mieltäni lämmitti erityisesti Soilen sanat hänen vastaanottaessaan palkinnon. Hän kertoi arvostavansa palkintoa erittäin paljon.

Tässä on kuva Demistä ja Soilesta

Lisää kuvia näyttelystä ja muistakin touhuista Messilässä : http://kuvablogi.com/blog/12/58/ 

Matkaseurana mulla oli ”kummityttö” Alli emäntänsä Annukan kanssa. Alli oli erittäin reipas ja jopa nukkui myyntipöydän alla kesken näyttelytouhun. Alli ei yhtään arkaillut isompia koiria, (no ehkä isot valkoiset pyreneittenkoirat hieman pelottivat, mutta eivät paljon) rohkeasti mentiin tekemään tuttavutta. Kyllä totuus taitaa olla, että pyrtsi pyrtsin tuntee. Näyttelyn jälkeen Alli sitten pääsi tuohuamaan muiden paikalle olleiden pentujen kanssa, leikkiin otti toki osaa myös muutama aikuinen. Niin Allin kasvattaja Johanna kuin Allin isän Vagabondin omistaja Lea vaikuttivat tyytyväisiltä pentuun ja myös belgialainen pyrtsikasvattaja ja tuomari Salvatore Giannone kehui Allia.

Nasta oli viikonlopun mökilä porukoitten kanssa ja kuten mä veikkasinkin kaikki oli mennyt ihan hyvin.

En tiedä pääsikö tiistaina iltalenkillä Kaupin metsässä joku metsäkanalintu hengestään vai ei? Nasta painui nato-ohjuksen nopeudella metsään ja kohta kuului kaamea rääkäisy sieltä. Karjaisin neidin takaisin ja tulikin aika vauhdilla. Jos ei lintu päässyt hengestään, niin ainakin aika liki vissiin oli. Nasta menee saaliin toivossa metsään täysin ääneti , ei hauku eikä muutenkaan kuulu mitään rytinää. Kun neiti muuten lähtee metsään , niin rytinä on välillä melkomoista (lähes kuin norsu posliinikaupassa) ja ääntäkin käytetään.

Viikonloppuna Nasta menee mökille hoitoon, kun itse lähden Messilään. Äitiäni tilanne hieman pelottaa tai lähinnä se miten Nasta pysyy tontilla ja tottelee vanhempiani. Mä olen sitä mieltä, että kaiki menee taatusti hyvin. Nasta lähes jumaloi äitiäni ja isääni. Mulle on taatusti outoa olla ilman Nastaa muutama yö/päivä.

Tasan kaksi vuotta sitten Nastasta tuli osa mun elämääni. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden kahden vuoden aikana. Valtaosaltaan positiivisia seikkoja. Edistystä on tapahtunut joka saralla. Paljon on toki vielä tehtävää, mutta pikkuhiljaa hyvää tulee.

Tässä muutama kuva Nastan vesileikeistä tältä päivältä :

Tänään tuli todistettua, että osaa Nasta uida . Mökillä otin sen syliini ja kannoin niin syvälle että jalat eivät enää ottaneet pohjaan. En suinkaan pudottanut neitiä veteen vaan laskin hyvin varovasti. Toistin tämän puolenkymmentä kertaa. Ei Nasta mitään kammoa hommaan kehittänyt vaan tuli ihan kiltisti syliin toistuvasti. Uimatyylissä on toki vielä kehittämisen varaa.
Tässä yksi kuva Nastasta vedessä, näin meillä normaalisti mennään ...

 
Nasta tutustui myös tänään mökkinaapurin isäntäparin lapsenlapsiin (7- ja 9-vuotiaat tytöt). Aluksi tytöt hieman arkailivat, kun neiti (tapansa mukaisesti) haukkui tyttöjen tullessa uimasta. Pienen totuttelun jälkeen kolmikosta tuli hyvät kaverit ja Nasta oikein kerjäsi lisää hyväilyjä. Tilannetta helpotti varmasti, että tyttöjen kotona on koiria (kaksi mäykkyä) ja tytöt ovat kasvaneet koirien kanssa yhdessä. 

Perjantaina kävin moikkaamassa ”kummityttöäni” eli nyt 14-viikkoista pyreneittenpaimenkoiratytteliä Allia. Varsinainen pusukone pikkuisesta on kehittynyt. Edellisen kerran näin Allin reilu kuukausi sitten ja oli kiva huomata miten pentu oli muuttunut. Kasvanut tietysti ja turkinvärikin oli muuttunut. Alli ja Annukka tulevat mun kanssani 11.7. Messilässä pidettäviin Suomen Pyreneläisten erkkariin. Alli ihan vain turistiksi. 

Muutama kuva sydäntenmurskaajasta :

Annan näyttelyssä nyt toisen kerran Kassun muistopalkinnon näyttelyn vanhimmalle paimenelle. Ensimmäisen kerran palkinto annettiin kaksi vuotta sitten Kotkassa. Haluan näin pitää Kassun muiston elossa myös tuleville pyrtsipolville.

Niin, leikkihän Nasta myös vuorikiipeilijää mennä viikolla

Sunnuntaipäivä tuli vietettyä tiiviisti Ylöjärven koirakerhon agilitykisoissa. Kisat olivat osa TULn 11. liittojuhlan tapahtumia. Töitten seassa ehdin ottamaan aikamoisen määrän kuviakin kisoista. Taisin ottaa rapiat 200 kuvaa, joista esille laitoin hieman toistasataa. Kisapaikalla vieraili myös mudikaartin tuoreimpiin jäsenin kuluva pikku-Eemeli, joka on valkoinen mudinpentu.

Meille ei mitään ihmeellistä oikeastaan kuulu. Samaa vanhaa puurtamista vain. Nasta nauttii elämästään Kaupin metsässä, kun saa mennä painaltaa ilman remmin rajoitteita ja kaupanpäälle vielä metsästää myyriä/hiiriä.

Tässä ”Vaahteramäen” Eemeli, ikää nelisen kuukautta:

Muutama kuva sunnuntain kisoista

Loput löytyvät täältä

Helatorstai tuli vietettyä keskisessä Suomessa, tarkemmin sanottuna Konnevedellä. Granströmin Anne oli järjestänyt mudimeetingin mökilleen. Matkaan lähdettiin aamuyhdeksältä ja iltayhdeksältä oltiin taas kotosalla. Menomatkalla Nasta – lähes vastoin tapojaan – ei malttanút nukkua autossa vaan oli pystyssä lähes koko matkan ajan.
Treiffeillä oli mukana kaikkiaan 18 koiraa, näistä 15 mudia. Värikirjosta puuttuivat vain ruskea ja valkoinen. Mudien lisäksi paikalla oli viszla, leonbergi ja x-rotuinen. Ihmisiä oli paikalla 21. 

Meno oli aika ajoin suorastaan riehakasta. Suuremmilta kahnauksilta vältyttiin, vaikka aina 
välillä joku saikin vähän kyytiä toisilta (yleensä pojat tytöiltä).Kyllä mudi näköjään mudin tuntee.  Hieman tosin yllätyin Nastan haluttomuudesta tutustua uusiin ihmisiin, yleensä se on kuin sulaa vahaa jos sen vain joku huomaa. Tiedä sitten, mitä neito oikein jännitti. Takaisin tullessa Nasta sammui kuin saunalyhty melkein heti lähdettyämme ja pää taisi nousta ekan kerran kun käänsin kotikadulle. 

Tässä muutama kuva tapahtumasta ja lisää löydät täältä

Mulla on aika lailla tunteet pinnassa tänään. Tasan kaksi vuotta sitten pyrtsipoikani Kassu siirtyi 15 vuoden iässä Sateenkaarisillalle odottamaan mun saapumistani. Ei ole juuri mennyt päivääkään näiden kahden vuoden aikana, etten olisi ajatellut poikaa. Heinäkuussa Suomen Pyreneläisten erikoisnäyttelyssä on jaossa toista kertaa Kassun muistopalkinto näyttelyn vanhimmalle koiralle. 

Poikkesin suununtaina ihan pikaisesti Tampereen Koiraurheilijoiden (TAKUT) agilitykisoissa. Jokusen onnistuneen kuvankin sain aikaiseksi, vaikka sormi oli aikalailla "talviterässä "

Tässä ehkäpä satsin paras:

 Loput kuvat ovat täällä

Äitini oli katsomassa elämänsä ensimmäisiä agilitykisoja ja ainakin kehui tykänneensä touhusta.

Kävin tänään paapomassa pientä täysin hurmaavaa pyrtsineitoa, Allia (Vauhtihirmun Esmeralda d'Elan). Ikää neidillä on ihan päätähuimaavat kahdeksan viikkoa. Alli löysi kodin Tampereelta ja vieläpä mulle tuttujen ihmisten luota. Koirantapoja pienokaiselle opettavat Annukan ja Katrin kaksi vanhempaa koiraa, cairnterrieri Siiri ja bolonka Helka. Ihana sattumus kaikenpäälle on, että pentu on mun Kassuni sukua, Allin emän-emän-emän-emä on Cassandran Bourg Madame eli Kassun sisko.

Varsinainen vauhtikone Allista on tulossa, sen näki jo nyt. Pentu on hyvin avoin sekä rohkea ja reipas. Kaikenlisäksi pentu on nätti kuin mikä, kaunis pää ja upeat silmät. Edelleen tunnistaa Cassandran sukulinjat näin monen-monen vuoden jälkeen. Lupasin antaa (tarvittaessa) vertaistukea pennun kanssa.

Allin seikkailuita voita seurata täältä

Kuviakin tuli otettua. Tässä yksi ja loput löytyvät osoitteesta http://kuvablogi.com/blog/12/52/

Eipä meille nyt mitään ihmeellisyyksiä kuulu. Odotellaan vaan innolla (ja hiukan kauhullakin ) muditreffejä helatorstaina Konnevedellä. Tiedossa taitaa olla aikamoiset jhaukkujaiset ja täytyy vaan toivoa, että Annella ei ole naapureita ihan liki. Paikalle taitaa olla tulossa pitkälti toistakymmentä  mudia ja meteli taatusti sen mukainen.

Sunnuntaina ajattelin avata kesän agilitykuvauskauden TAKUTtien kisoissa Hervannassa. Täytyy koetella houkutella äitini mukaan, hän kun ei ole koskaan nähnyt agiliitoa "livenä".

Muutama kuva neidin keväänvietosta ja yksi naamakuva:

Lupasin joku aika sitten kertoa kokemuksia Nastan uusista valjaista. Tilasin Motivaattorista neidille ranskalaiset Arca-Haok valjaat. Valjaiden parhaita puolia ovat monipuoliset säätömahdollisuudet, kaikkea pystyy säätämään koiran mittoihin sopiviksi. Oikeiden säätöjen löytyminen vie tietysti aina hetken. Hintakaan ei ole paha, 23€ + postikulut. Toimitus oli nopea, maksoin valjaat maanantaina ja jo keskiviikkona ne tipahtivat postiluukusta. Motivaattoria ja Arca-Maxin valjaita ei voi muuta kuin ehdottomasti suositella. 

Valjaat istuvat Nastalle tosi hyvin, huomattavasti paremmin kuin neidon edelliset, Jokken y-valjaat. Muutaman viikon käytön jälkeen täytyy vilpittömästi todeta valjaiden olleen paras ostos pitkään aikaan. Toki Nasta ensin hiukan ”vierasti” valjaita, ravisteli ja pudisteli itseään aika tiviisti. Tämä tosin loppui parissa päivässä. Vaikka valjaat ovat kapeat - reilut pari senttiä leveyttä – niin mun mielstäni ne tukevat koiraa hyvin. Lisäplussa on kolme paikkaa, johon hihnan voi kiinnittää. Mulle tuo on kätevä ratkaisu, saan hihnan (nahkahihna, jonka saa moneen mittaan) hyvin kiinnitettyä, laittaessani Nastan esim. kaupan eteen. Ei tarvitse solmia hihnaa mihinkään vaan voi toisen pään lukon napasauttaa sivussa olevaan kiinnitysrenkaaseen

Kuva valjaista löytyy tämän sivun alalaidasta (siniset säädettävät valjaat

Nasta on "keksinyt" uuden harrastuksen. Neito on alkanut jahdata mehiläisiä , mä en tykkää yhtään tästä uudesta jutusta . Tänään käytiin sitten ostamassa kyypakkaus (ihan vain varmuuden vuosi).

Tässähän sen piti olla ???

Tää on kivaa

Ja tää on sitten MUN !!!

Myyrämudi vau mudimyyrä 

Käytiin Nastan kanssa  perjantaina iltalenkillä katsomassa, joko tuolla UKK-instituutin takana Kaupissa pääsisi kulkemaan. Polut/kävelytiet olivat suhtkoht kuivia, mutta Nastan mielestä oli paljon kivempaa käydä kaikissa 286 ja puolessa (ainakin) lammikossa/lätäkössä lutraamassa.  

Muutaman kerran neiti "hukkasi" keppinsä lammikkoon ja se painuikin pohjaan. Oli huvittavaa seurata, kun keppiä koetettiin onkia veden alta. Aikamoinen pärskyminen ja puhkuminen vain kuului  . Keppi jäi muuten pohjaan .... 

Osaako joku selittää miksi Nasta "merkkaa" lammikon siinä touhuttuaan (ei kaikkia, mutta aika monta perjantai-iltanakin)

Minä, suuri metsästäjä #1

Minä, suuri metsästäjä #2